JyriAstokari

Miesten vika kun lapsia ei näy

 

Talouselämä julkaisi kohahduttavan uutisen suomalaisten syntyvyydestä ja sen puutteista, myös 8.4 Sk otti kantaa syntyvyyteen. Syy tässä laitettiin tietysti miehille koska ovat niin syrjäytyneitä. Uutisessa on laitettu 25-34 vuotiaiden miesten työllisyys ja lasten syntyvyys korreloimaan toistensa kanssa. Korrelaatio ei ole kausaatio. Miten nämä kaksi asiaa ovat mitenkään toistensa kanssa tekemisissä?

 

Köyhät lisääntyvät useammin ja aikaisemmin kuin varakkaat kertoo data. Näin on ollut jo maailman sivu. Niin Intiassa kuin Afrikassa on syntyvyys tippunut alueilla jossa varaisuus ja naisten koulutus on noussut. Kun ihmiset elävät pidempään ja terveemmin ei ole tarve synnyttää 10 lasta. Jos Suomen syntyvyys olisi miehen työllisyydestä kiinni niin kun työttömät köyhtyvät pitäisi heidän lisääntyä. Ongelma, jos tämä edes on ongelma, sijaitsee jossain muualla kuin puhtaasti miesten työllisyydessä.

 

Tekijöitä on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Varaisuuden epätasapaino on yksi vaikuttava tekijä joka otetaan uutisessa esille. 25-34 vuotiaiden kesken on miesten ja naisten tuloerot selvät, miesten määrä vähätuloisena on suurempi kuin naisten. Naiset eivät tahdo itseensä verrattuna köyhempää ja matalastatuksellista miestä, sama pätee koulutuksessa. Korkeasti koulutetut naiset tahtovat yhtä tai korkeammin koulutetun miehen. Korkeasti koulutetut miehet tekevät lapsia varmemmin mutta vähemmän kuin peruskoulutetut.

Naiset päättävät kenen kanssa seurustelevat, menevät naimisiin ja tekevät lapsen, ei miehet vaikka he tosin pystyvät kieltäytymään näistä. Myös miesten haluttomuus ryhtyä isäksi otetaan uutisessa esille. Ei ole ihme ettei juuri miehistyneet pojat tahdo siittää tai sitoutua kun vuosia on heitä haukuttu ja parjattu toksisesta maskuliinisuudesta tai naisten sortamisesta.

 

Uutisessa oli kuitenkin lopussa erittäin tärkeä huomio siitä että poikien koulumenestys on tippumassa eikä asiaan oteta mitään korjaavaa liikettä. Naisasialiike jonka vasemmistolainen ääripää feminismi on vuosikymmenet saaneet mekastaa epätasapainolla yhteiskunnassa. On aika ottaa kaikkien asiat huomioon eikä vain näennäissorrettujen. Pojat ja miehet ovat tippumassa kärryiltä ja syrjäytymässä! Olkaa ylpeitä itsestänne ja antakaa itsellenne arvo jonka ansaitsette.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Onkohan sekin miesten vika, että Suomen odottavat äidit tupakoivat enemmän, kun kansa keskimäärin ?

17 % äideiksi ryhtyvistä tupakoi tänä päivänä ja 15 % muusta populaatiosta miehineen päivineen pitävät tapanaan nikotiinisavusta.

Korkeakoulutetun ja yliopistotutkinnan suorittaneen naisen unelmamies ei aina ole kohtaamisissa paikallisen seuran jääkiekkoilija tai muu hanslankari.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä jääkiekkoilijat pääsevät alfapiiriin. He muodostavat erityisryhmän tavoiteltujen joukossa.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Luulenpa että jääkiekkoilijoita ja muita kuuluisuuksia käytetän enemmän huvittelutarkoituksessa kuin lasten siittämisessä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #3

No ainakin Teemu Selänteellä on neljä lasta ja Jere Karalahdella kolme.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Vain harvat jääkiekkoilijat ovat menestyneitä. Älyllisen keskustelun ristiriitaisuus pöydän toisin puolin on tiettäväti suuri este koulutettujen naisten kiintymykelle tarjolla olevia miehiä kohtaan.

Kuinka monta kaunokirjallisuuden nidettä nykyiset nuoret miehet ovatkaan keskimäätin lukeneet ?

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

nyt puhut juuri statuksesta. mies joka on ylhäällä statushierarkiassa on aina haluttava kumppani.

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

Tupakoinnille voi olla monta selitystä.
Stressiä lievittävä vaikutus voi olla yksi.
Se että raskaana olevia naisia ei haluta stressata on toinen. Se että jokainen määräys tai toive heiltä voi vaikuttaa jotenkin sikiöön on nykyään mantra.
Sitten se että kuinka paljon raskaana olevat oikeasti polttavat. jos kerran päivässä niin tuskin aiheuttaa hirveää vaikutusta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Köyhät lisääntyvät useammin ja aikaisemmin kuin varakkaat kertoo data."

Ei välttämättä jos tämä köyhä on koulutettu ja tiedostaa ongelmat joita lapsi tuo kun eletään sosiaaaliturvalla.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Totta, voisi sanoa että näissä Länsimaissa, joissa köyhäkin ihminen on oppinut. Niin lapset jäävät tekemättä. Keskituloiset taitavat eniten vääntää lapsia?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eniten lapsien väännön lukumäärään liittyy uskonto. Lestadiolaiset vääntävät niitä edelleen varsin rajattomasti eikä kymmenlapsiset perheet nykyäänkään ole heidän keskuudessaan harvinaisia.

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari Vastaus kommenttiin #8
Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

Ei välttämättä. jos yleistetään niin silloin tulee myös ulos jääviä ihmisiä.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Itse en löytänyt yhteyttä nuorten miesten työllisyysasteella.

Hutkin tuon jälkeen lisääkin noita ja millään ikäluokan työllisyydellä ei ollut vaikutusta asiaan.

http://haikki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253608-hesa...

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

Noniin nyt on jaksotuskin tehty. kännykällä tämä sivu toimii erittäin huonosti. Kiitos kaikille kiinnostuksesta. Sitä ei löytynyt satakunnan kansasta johon tämän lähetin mielipide palstalle muutama päivä sitten.

Toimituksen poiminnat