JyriAstokari

Päivä jolloin internet kuoli

  • Oppii edeltäjältään
    Oppii edeltäjältään

Euroopan unioni on harhaanjohdettujen byrokraattien, pimeiden voimien ja Orwellimaisen autoritarian mekka. Monia vuosia ovat ahneet levy-, peli- ja uutisyhtiöt katsoneet kun heidän materiaalillaan joku muu tekee päivän leipänsä. Joku tekee arvosteluja YouTubeen ja näyttää muutaman sekunnin pelistä, toinen miksaa musiikkia ja luo pienestä määrästä dataa täysin uuden taideteoksen, kolmas pui päivän poliittisia aiheita videolle verraten median eri näkemyksiä. Kaikkiin näihin tulee nyt loppu, raha ei enää valu pohatan pörssin ohi. Vaikka et itse olisi luomassa mitään internetiin, voin luvata että tämä vaikuttaa jokaiseen meistä.

Jokaiselle sivulle tulee linkkivero. Jos linkität uutisen tai lainaat pitemmän pätkän tekstiä esim. facebookiin, on facebookin maksettava linkistä uutissivustolle. Tämä on täysin utopista ja epätoimivaa, koska linkkejä jaetaan miljoona määrin. Tämä koskee vain EU aluetta, joten isot some-palvelut tulevat muuttamaan alueelta pois. Näin kerran taas pystyimme ulkoistamaan tuotannon kolmansiin maihin, vielä puhtain omatunnon. Emme saa veroja ja siellä pusketaan Googlen servereihin sähköä hiilivoimalla.

EU byrokratiaa on vaikea ymmärtää koska se on idioottimaista, laaja-alaista ja tahallaan sekoitettua, jottemme plebeinä pääsisi vinkumaan. Nämä muutokset ovat täysin sananvapautta rajoittavia ja luovuutta tukahduttavia painajaisia. Jokainen sivusto on vastuussa oman palvelun sisällöstä, jos sivulta löytyy jotain laitonta esim. "vihapuhetta" , tulee palvelun tarjoajalle sakko. Facebookissa pitää tulevaisuudessa analysoida jokainen video, ääni ja kuva ennen kuin se julkaistaan. Tämäkin ennakoi että serverit ei eivät jää Eurooppaan. Foliopipoilijat voivat kaivaa jo hattuhyllyä, koska serverit menevät Kiinaan, Venäjälle tai molempiin. Molemmat maat ovat tunnettuja sananvapaudesta, itsensä ilmaisusta sekä löyhästä asenteesta hallinnon kritiikkiin.

Uudistus koskee myös meemejä. Nämä hauskat ja joidenkin mielestä voimakkaat kuvat ovat nyt kirveen alla. Varsinkin poliittiset meemit ovat olleet korkealla vasemmiston vihalistalla, koska meemit ovat hauskoja, ajankohtaisia ja tämän päivän yhtenäiskulttuuria. Meemit kuuluisivat Kansallisarkistoon, niillä on enemmän sanomaa kuin yhdelläkään nykytaiteen konseptuaalisella töherryksellä. Meemit ovat nopea, hienostunut ja lähestyttävä taidemuoto. Niinkuin kaikkea muutakin taidetta, voidaan sitä käyttää propagandana. Ilmaiskaa mielipiteenne tästä järjettömyydestä ja sananvapauden riistosta. Memettäkää niin että Kekistanissa asti kuullaan suomalaisten vapauden palo.

Jyri Astokari Porin Perussuomalaisten sihteeri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

"VALTA" otti niskalenkin suhteellisen vapaasta internetistä Lännessäkin. Vapaan tiedonkulun rajoittaminen on jo aiemmin toteutunut mm. Kiinassa ja Venäjällä.

Myös Yhdysvallat on rajoittanut jo aiemmin luopumalla ns. neutraliteettiperiaatteesta, joka sallii rikkaammille yhtiöille etulyöntiaseman toimijana. Netin käyttäjille tämä näkyy erilaisina nopeuksina ja hyvin erihintaisina sisältöinä.

GOODBYE FREE INTERNET
https://karjalastakajahtaa.blogspot.com/2018/09/go...

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

No juu noissa maissa ei yksilönvapauksista paljoa pidetä. Sarkasmia :)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Tämä on varsinainen kuolinisku uudelle kulttuurille. EU sai mitä halusi eli vanhat aarteet museoitiin ja suojattiin uusilta, mutta kuka enää uskaktaa tehdä tässä uudessa uljaassa maailmassa teatteria, kirjoja tai omaa musiikkia jos kokoajan joutuu pelkäämään rikkovansa tekijänoikeuksia tai syylistyvävsä intertekstuaalisiin lainauksiin. Tämän tarkoitus on tehdä ihmisistä vain passiivisia kuluttajia jotka maksaa suuryhtiöiden tuottamasta massatavarasta niiden pyytämää hintaa. RIP kulttuuri 2019!

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Nääh. Mitään ongelmaa ei ole. Itse uskon että Googlet ja muut säätää palvelut niin että näkyy eurooppaan eri tavalla kuin muualle. Tämä tarkoittaa sitä että aika moni näyttää "ei-eurooppalaiselta". Esimerkiksi itse lähinnä säädän VPN:n uusiksi. Ollaan sitten diginatiivisti USAlaisia...

Itse näen että muutokset olisi järisyttäviä jos ne oikeasti voitaisiin hallita. Mutta en usko että YouTubet ja muut on kiinnostunut muusta kuin lain kirjaimesta. Ja tätä kautta helposti kierrettävä pykälä.

Toki siis tämä muutos on ainut oikeasti minua vakuuttava argumentti "Fixitille". Netti=elämä.

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

Eiköhän seuraava askel ole tuo vpn poisti ja laittomaksi lyönti. Kiinassa jo arkea.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ja taas yksi syy miksi Eu:n pitäisi hajota!

Käyttäjän JyriAstokari kuva
Jyri Astokari

Hajoittaminen on vaikeaa. Helpompaa on äänestää ps tai muuta eu kriittistä puoluetta, jos niitä on. Peto on helpompi tappaa sisältä.

Toimituksen poiminnat